kasvatus
Kaikki hevosemme ovat lähes poikkeuksetta tarjolla jalostukseen, tammojen liisauksista neuvotellaan hevoskohtaisesti. Myös tilausvarsat ovat mahdollisia. Kasvattimyyntejä on säännöllisen epäsäännöllisesti, niistä tiedotetaan Keskustan puolella. Astutuksiin sekä tilausvarsoihin liittyen voi laittaa viestiä virtuaalimori@gmail.com. Otsikoithan viestin asianmukaisesti ja laitat viestiin mukaan ainakin varsan tulevan kotitallin, tulevaisuudensuunnitelmat ja sivunäytön. Emme vaadi kasvateiltamme pitkää meriittilistaa, mutta ethän lupaa sellaista, mitä et pysty pitämään.
Tavoitteenamme on kasvattaa terveitä, korrekteja ja omistajansa käteen sopivia hevosia joilla on rahkeita hyviksi harraste- ja suoritushevosiksi moneen lajiin. Toivommekin kasvateiltamme 20 sijoitusta ainakin kahdessa lajissa (KRJ, ERJ, KERJ) vanhempien laatuarvosteluja ajatellen, mutta tarvittaesa otan kasvatin mielelläni mukaan omille kisalistoilleni. Kasvatin omistajat voivat tarvittaessa kysyä apua myös kuvien, valmennusten yms suhteen. Mikäli vanhemmilla on sivuillaan sukuselvitys, sen voi kopioida kasvatin sivuille. |
Myyntiehdot
- Hevosen perustietoja (nimi, sukupuoli, syntymäaika, vanhemmat ym) ei muuteta, orit saa toki ruunata
- Kasvattajaksi hevosen sivuille merkitään mori-mori, Elohiljan suomenhevoset
- Hevonen rekisteröidään VRL:ään; kasvattajaliite Elohiljan, kasvattaja VRL-11325, syntymämaa Suomi
- Sivut ilmoitetaan sähköpostitse virtuaalimori@gmail.com viikon sisällä hevosen ostosta,
myös mahdollisista osoitteenmuutoksista ilmoitettava
- Mikäli hevosesta halutaan luopua, on sitä tarjottava ensin palautettavaksi kasvattajalle
- Hevosen kuollessa sille on tehtävä muistosivut, jolta löytyy ainakin perustiedot, suku sekä mahdolliset kilpailut.
Suosittelen myös sivujen tallentamista Web Archiveen.
01.11.2018 sh-t. Elohiljan Pyhäkaneli (i. Fiktion Vitikaneli, e. Fiktion Aura) om. VRL-11325
25.10.2018 sh-o. Hasselinheleä (i. Pistaasipirina, e. Kuolonkirkas) om. VRL-11325
15.07.2018 sh-o. Elohiljan Petroskoi (i. Elohiljan Pietari, e. Tuiskulan Petkutus) om. VRL-11325
28.05.2018 sh-o. Elohiljan Jonnet Ei Muista (i. Kielletään Es, e. Elohiljan Kavalin Kaikista) om. VRL-13320
13.05.2018 sh-t. Elohiljan Hirttäkää Hovinarri (i. Vähäpellon Villiritari, e. Hirrenhiljaa) om. VRL-11325
10.05.2018 sph-t. Elohiljan Kurjennaaraaja (i. Hengenvaaran Sumu, e. Noiturinnaaraaja) om. VRL-11325
07.05.2018 sh-t. Elohiljan Yrttivalkea (i. Elohiljan Pujoparta, e. Viikatevalkeat) om. VRL-00033 & VRL-14684 & VRL-01080
02.05.2018 sh-t. Elohiljan Sudensurma (i. Elohiljan Sudenhetki, e. Punasurmia) om. VRL-14704
08.04.2018 sh-o. Elohiljan Moskova (i. Elohiljan Pietari, e. Elohiljan Virnuvalkea) om. VRL-06858
07.04.2018 sh-t. Elohiljan Kuolemanheleä (i. Tiilikan Tuonpuoleinen, e. Elohiljan Virnuvalkea) om. VRL-12701
04.04.2018 sh-t. Elohiljan Tsaarinhirsi (i. Elohiljan Pietari, e. Hirrenhiljaa) om. VRL-12701
04.04.2018 sph-o. Elohiljan Sudenhetki (i. Hukkaperii, e. Ristinsielu) om. VRL-11325
02.04.2018 sh-o. Elohiljan Kärmeskuva (i. Kärmesrovio, e. Hirsholman Utopia) om. VRL-09601
01.04.2018 sh-o. Elohiljan Kookoskriisi (i. Pähkinäallergia, e. Noiturinnaaraaja) om. VRL-06115
28.03.2018 sh-o. Elohiljan Rodeosankari (i. Tosi-Jonne, e. Ristinsielu) om. VRL-11284
23.03.2018 sh-o. Elohiljan Saratov (i. Elohiljan Pietari, e. Fiktion Aura) om. VRL-00583
22.03.2018 sh-o. Kalmantaikoja (i. Veritaikurinhattu, e. Kalmaliljoja) om. VRL-09334
16.03.2018 sph-o. Elohiljan Tuiskutyrmäys (i. Hallakahakka, e. Tuiskulan Petkutus) om. VRL-12636
15.03.2018 sh-o. Elohiljan Pujoparta (i. Viikset Sutturalla, e. Hirsholman Utopia) om. VRL-11325
10.03.2018 sh-t. Elohiljan Kavalin Kaikista (i. Kärmesrovio, e. Valkovalhe) om. VRL-11325
28.02.2018 sh-t. Hirrenhuokaus (i. Kalmanhenkäys, e. Hirrenhiljaa) om. VRL-10480
22.02.2018 sph-o. Elohiljan Kaikkimeni (i. Hukkaperii, e. Valkovalhe) om. VRL-08204
14.02.2018 sh-o. Elohiljan Pietari (i. Koistilan Pietu, e. Kalmaliljoja) om. VRL-11325
04.02.2018 sh-t. Elohiljan Virnuvalkea (i. Turmeltajan Hornanhymy, e. Viikatevalkeat) om. VRL-11325
13.01.2018 sh-t. Elohiljan Kalmankaunis (i. Hattaravillan Pokemoni, e. Kalmaliljoja) om. VRL-12701
15.04.2017 sh-o. Kuolonpeli (i. Turmeltajan Juomapeli, e. Mielikuoli) om. VRL-10480
25.05.2016 sh-o. Pähkinäallergia (i. Taikamanteli, e. Mielikuoli) om. VRL-11325